Kolumni ilmestynyt Kallio-lehdessä 18.12.2005


Tänä jouluna ykköslahjatoiveeni on oma aika. Työ Euroopassa, luottamustehtävät Helsingissä ja erinäiset harrastukset siihen päälle, ovat oikeastaan kaikki, mitä tarvitsen. En kaipaa yhtään hassun hauskaa härveliä, jonka tarkoitusperän arvailuun kuluu koko aattoilta. En myöskään tarvitse yhtään yksittäistä
kynttilänjalkaa (ellei se ole viimevuotisen pari), enkä muita epämääräisiä sisustusartikkeleja. Siispä aikaa, kiitos.

Omaa aikaa rauhoittumiseen ei koskaan ole liikaa. Toivonkin, että joulupaketeista ilmaantuu esimerkiksi lahjakortti siivousfirmaan (miten iloinen asia kotitalousvähennys onkaan!), lupaus viikonloppuillallisen valmistamisesta tai vaikka tarjous lähteä kanssani myymään vaatteita kirpputorilla. Vielä parempaa, jos tuohon viimeisimpään sisältyy myös kaikki tapahtumaan liittyvät järjestelyt, kuten myyntipaikan varaus ja
vaatekasan seulominen myyntikuntoon.

Mieluusti otan vastaan myös kaikki paketeista löytyvät kirjat. Kunhan ne ovat takuuvarmasti hyviä. Joulussahan parasta on syödä suklaata ja lukea lahjakirja yhdeltä istumalta. Suklaat tuon tällä kertaa itse Belgiasta. Mutta ne kirjat. Takuuvarmojen Finlandia-ehdokkaiden lisäksi olisi hauska löytää vähemmän ilmiselviä uutuuksia. Kirjakauppaostoksilla tarvitaankin aikaa, kärsivällisyyttä sekä ennakkoluulottomuutta.

Aion sitä paitsi itsekin noudattaa toiveitani. Turhiin lahjoihin en tänä vuonna sorru. Useampi läheiseni saa tänä vuonna maan mainion Ylen viimekeväisen tv-sarjan "Tahdon asia". Se on lupaus 12 tunnista laatuaikaa. Erinäisiä lahjakortteja syntyy myös. Enkä olisi poliitikko, ellei paketteihin sujahtaisi myös pari kappaletta Sauli Niinistön "Viiden vuoden yksinäisyyttä".

Hyvä vaihtoehto jollekin, jolla on jo kaikkea, löytyy Kirkon ulkomaanavun sivuilta (www.kua.fi), joiden kautta voi lahjoittaa ystävän nimissä vaikkapa vuohen ugandalaiselle perheelle (15 e) tai koulupuvun tyttölapselle (5e). Mikä parasta, KUA lähettää lahjakortin kotiin, jonka voi paketoida joulupakettiin. Luulen, että täältä löytyy se lahja, jonka lahjoitan tänä vuonna itselleni.

Tässä vaiheessa mietitään paitsi lahjoja myös jo lupauksia. Uuden vuoden lupauksista tulee ainakin useimmille minun tuttavapiirissäni ennemminkin taakkoja kuin iloja, jollaisina ne mieluummin näkisin. Tieteellistä tutkimusta asiasta tuskin on, mutta veikkaisin, että 90 % uuden vuoden lupauksista on
rikottu viimeistään helmikuun alussa. Eikö olisi parempi tehdä lupauksia silloin, kun se itsestä tuntuu parhaalta? Itse lupaan tänä uutena vuotena olla lupaamatta mitään, mutta lupaan myös antaa itselleni luvata jotain ihan silloin kuin itse haluan.

Hyvää Joulua ja mitä parhainta vuotta 2006!