Kolumni ilmestynyt Kallio-lehdessä 27.11.05<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Hei, me kaikki blogataan!

 

En tiedä, missä vaiheessa blogaamisesta (vai pitäisikö sanoa bloggaamisesta?) tuli ihan kaikkien juttu, mutta maku siitä joka tapauksessa alkaa mennä.

 

Toki esimerkiksi presidenttiehdokkaiden kampanjatunnelmista on kiva lukea; etenkin Sauli Niinistön, jonka kynä on vahva ja sanoma tiivis. Mietteet epäonnistuneen kahvinkeiton ja onnistuneen syntypäivälahjavalinnan jälkeen hymyilyttävät.

 

Mutta Blogistaniin mahtuu yllättävän paljon turhaa ja harmittavan paljon alatyylistä tekstiä. Itse jaksan (ehdin) seurata kahden ryhmän kirjoituksia. Niistä ensimmäiset ovat poliitikkojen, joista tosin hyvin harvassa on kommentointimahdollisuus eli siksi kai olisi oikeampi puhua nettipäiväkirjoista. Toki tässä pätee se, että matalan tason paikallispoliitikkojen blogeissa kommentointi toimii. Tästä loistava esimerkki on lautakuntatoverini Mirva Haltian blogi osoitteessa haltia.blogspot.com.

 

Presidenttiehdokkaiden, meppien ja kansanedustajien blogit auttavat arkipäiväistämään poliittista elämää. Siksi niihin kannattaa tutustua. Arki- ja työminän sekoittuminen avartaa päätösten taustoja huomattavasti paremmin kuin lakitekstien perustelut.

 

Toimittajien blogien määrä on kokenut kuluneena syksynä räjähdysmäisen kasvun. Tätä ryhmää seuraan, sillä toimittajat kirjoittavat järjestään hyvin. Mitään muuta ei kirjoittamisen ammattilaisilta voisikaan odottaa. Esimerkiksi Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä on onnistunut synnyttämään myös tulevien presidentinvaalien mielenkiintoisimman keskustelufoorumin. Tällä palstalla riittää asiantuntemusta. Hämäläinen myös huomioi kommentit hyvin.

 

Toimittajien blogeissa on myös tiedonvälitystä hämärtävä puolensa. Vai mitä mieltä olet siitä, että ensin vakavasti otettavan päivälehden Brysselin kirjeenvaihtaja kertoo blogissan sisäministeri Rajamäen hieman kyseenalaisesta tavasta kyykyttää virkamiehiä lähettämällä heidät posliiniostoksille Luxemburgissa ja sitten saman konsernin iltapäivälehti uutisoi asiasta. Näin blogin kautta syötetään ulos skandaaliuutisia, joita ei varsinaisessa päälehdessä haluta kirjoittaa.

 

Itsekin harkitsin vakavasti blogin aloittamista, kun työtehtävät veivät lokakuussa viikoiksi tänne Brysseliin. Olisihan siten kovin helppoa pitää perhe ja ystävät tietoisina arkipäivistäni Euroopassa. Mutta toistaiseksi homma on jäänyt. Jotenkin omien likapyykkien julkinen pesu ei kuitenkaan kiinnosta. Sitä paitsi, kun ystäville soittaa ja lähettää henkilökohtaisia viestiä, kuulee aina myös mitä toiselle osapuolelle kuuluu. Ja se on elämän suolaa se.

 

***

 

3 T:n yövuorot sitten lakkautettiin. Valitettavasti. En itse päässyt päätöskokoukseen, edellisellä kerralla olin ollut vaatimassa päätökselle lisäperusteluja. Ne eivät minua vakuuttaneet, mutta eivät toki rahkeeni olisi riittäneet päätöksen pyörtämiseen edes yhdessä vasemmistoliiton Alina Mänttärin kanssa. Mutta tämäkin tapaus opettanee, että paras keino turvata omien vuorojen säilyminen on maksaa matka. Pummilla matkustaminen kun vie HKL:ltä lipputuloja 6 miljoonaa euroa vuodessa. 3 T:n yöliikenteen lakkauttamisen tuoma säästö on pieni osa tästä.