Kolumni ilmestynyt Kallio-lehdessä 20.10.2005

 

Lentomatkustamisen riemuista<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sitten viime Kallio-lehden kolumnin kirjoittamisen, minulla on ollut ilo kokea peräti viisi lentomatkaa. Ja jokainen omalla tavallaan erikoinen.

 

Matka alkoi Finnairin lomalennolla kohti Istanbulia. Lomalennolla onni on lyhyet jalat. Penkkirivit on nimittäin ängetty niin tiheään, että polvet ovat lyhyemmälläkin varmasti suussa. Yllättävää oli myös se, että toisin kuin normaalilennoilla, joka penkkiriville ei riittänyt omaa ikkunaa. Oma rivini oli tietysti yksi niistä. Näin en päässyt näkemään, miltä Istanbul näyttää iltavaloissa. Ehkä se ei ollutkaan matkan päätarkoitus. Mutta noin yleisesti ottaen lentäessä on kuitenkin kiva nähdä ulos, se vähentää kummasti koneessa esiin pulpahtavaa ahtaan paikan kammoa.

 

Lento numero kaksi oli oikeastaan osa ensimmäistä. Kone teki nimittäin välilaskun Ateenassa, minne se jätti suurimman osan matkustajista ja poimi saman määrän uusia mukaan. Hämmennys oli melkoinen, kun meille koneessa olleille alkoi selvitä, että osalle uusia matkustajia oli määrätty jonkun meistä paikka. Boardauksen jatkuttua jo tovin, ilmoitti lentoemäntä vihdoin, että "Ateenassa annetut paikkatiedot ovat voimassa vasta Istanbulin jälkeen." Siis voi hyvää päivää. Miksi ihmeessä paikkalippuja sitten ylipäänsä oli Ateenassa jaettu? En ymmärrä.

 

Loma Istanbulissa oli itsessään varsin hyvin silmiä avaava ja osui loistavasti juuri aikaan ennen kuin EU-maat päättivät aloittaa neuvottelut Turkin mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Matkan jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että neuvotteluiden on syytä kestää hyvin pitkään. Istanbul on olevinaan Turkin eurooppalaisinta aluetta, mutta minua se ei vielä vakuuttanut. Kaunis kaupunki tosin on ja sen historia sävähdyttää kyllä!

 

Kolmas lento oli sitten kokemus turkkilaisesta halpalentoyhtiöstä. Lento Istanbulista uusiin työtehtäviini Brysseliin (aloitin lokakuun alussa Eija-Riitta Korholan avustajana Euroopan parlamentissa) alkoi lentokenttäkuljetuksella kaupungin keskustasta Aasian puolella sijaitsevalle kakkoslentokentälle. Kuljetus oli melkein tunnin myöhässä - lento sentään ajoissa. Johon ehdimme myös hyvissä ajoin.

 

Lentokentän kiskurimaiset hinnat hämmästyttivät tälläkin kertaa: kana-annos ja pullo vettä maksoivat kymmenkertaisesti sen, mitä kaupungissa. Mutta lounastakin oli syötävä ja lentokoneessa hinnat olivat vieläkin tähtitieteellisemmät. Että se siitä halpalentämisestä. Itse lennosta muistan lähinnä kovan hälyn. Jokaisella kanssamatkustajalla tuntui olevan matkassa mukana myös imeväisikäinen lapsi. Ja niiden lapsien varusteet. Ikkunapaikalta käsin ei ollut mitään toivetta edes yrittää päästä vessaan. Sen verran paljon oli esteitä matkalla.

 

Viimeiset kaksi lentoa ovat olleet sentään normaalit Finnairin Bryssel-Helsinki ja Helsinki-Bryssel-vuorot. Pääsy ensimmäiselle kotimaan viikonloppumatkalle tosin meinasi kaatua belgialaisten bussi- ja junakuskien lakkoon. Kuin onnen kaupalla seistessäni taksijonossa paikalle kurvasi lentokenttäbussi, jota ajoi joko esimies tai liittoon kuulumaton kuski. Koto-Suomeen tullessani taas tuskailin jälleen kerran keskustabussin hitautta. Miten paljon nopeammin kentältä ja kentälle pääsisikään, jos lentokentälle oikeasti menisi metro!