Kirjoitus Kallio-lehdessä 15.12.2007

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Joukkoliikennelautakunta päätti viime kokouksessaan palauttaa Kampin ratikkareiteistä tehtävän päätöksen uudelleen valmisteluun. Henki kokouksessa oli, että kaikki esillä olevat vaihtoehdot ovat enemmän tai vähemmän huonoja.


Kyse on siis siitä, mikä raitiovaunu kulkee vuoden 2009 alusta Kampin keskuksen kautta Simonkadulle ja alas rautatientorille. Pohjimmiltaan päätös pitää tehdä siitä, kulkeeko kolmonen vai seiska Kampin kautta ja kumpi vai peräti kummatkin Runeberginkatua.

 

Joukkoliikennelautakunnassa olemme alusta asti pitäneet Simonkadun raiteita huonona vaihtoehtona. Ehdotimme aikoinaan reitin kulkemista Salomoninkadun kautta. Tällöin kolmosen reitin siirto Arkadiankadulta viereiselle Salomoninkadulle olisi ollut loogista ja myös siirtona sangen minimaalinen. Ajatus kaatui kuitenkin kaupunkisuunnittelulautakunnan päätökseen. Ilmeisesti Pekka Korpisen visio Kampin terassitoreissa oli niin vahva.

 

Vaihtoehtoja lautakunnalla oli edessään kolme. A-vaihtoehdossa seiska säilyy entisellään ja kolmonen jatkaa Runeberginkadulta Fredrikinkatua pitkin Kamppiin ja sieltä edelleen Simonkatua alas rautatientorille, mistä Mikonkadun kautta Aleksille. Ja päinvastoin. Tämän vaihtoehdon ongelma on siinä, että Kaivokadun pysäkiltä kulkisi 3T sekä Kamppiin että Kaivopuistoon ja 3B sekä Hakaniemeen että Kaivopuistoon. Sekaannuksilta ei voitaisi välttyä.

 

B-vaihtoehdossa taas seiska siirtyisi kulkemaan Runeberginkatua ja Kampin kautta Aleksille. Kolmonen taas siirtyisi Töölössä Mannerheimintielle. Sekaannusta lisäisi se, että yöaikaan erillinen 3N kulkisi kolmosen nykyistä reittiä Töölössä. Sekavaa siis tämäkin. Lisäksi kolmosen nykyinen erittäin hyvä reitti häviäisi. Töölöstä katoaisi suora yhteys eteläisiin kaupunginosiin ja kolmosen turistiratikkaluonne kärsisi.

 

C-vaihtoehto on nyt esitetyistä kallein. Mutta jos joku näistä vaihtoehdoista on otettava, kallistun sen kannalle. Siinä kolmonen säilyisi nykyreitillään ja seiska kulkisi Runeberginkadun ja Kampin kautta. Kalleus syntyy siitä, että tällöin sekä nelosen että kympin vuorovälejä on tiivistettävä, jotta Mannerheimintien matkustajat mahtuvat vaunuihin. Eikä siellä Runeberginkadulla ehkä kuitenkin ole riittävästi matkustajia kahden ratikan verran. Kun kasikin väliä jo vähän täydentää.

 

Lautakunnan kokouksessa jäsenet esittivät lukuisia omia reittisuunnitelmiaan. Itse esitin C-vaihtoehdon täydentäjäksi uutta 10 B-linjaa, joka palvelisi puhtaasti Mannerheimintietä kulkien Kuusitien kääntöpysäkiltä Diana-puistoon. Joku visioi 5-linjan palauttamista, jolloin kolmonen ja seiska jäisivät nykyiselleen ja uusi vitonen kulkisi Töölöntorilta Kampin kautta Hakaniemeen tai Kauppatorille. Ehdottipa joku myös kolmosen pilkkomista eteläiseen ja pohjoiseen lenkkiin. Lisäksi evästimme laitosta vielä kertaalleen selvittämään sen, josko Keskuskadulle vielä kuitenkin voitaisiin saada ne kiskot. Visioinnin puutteesta ei meitä siis ainakaan voi syyttää! 

 

Lautakunta palautti siis asian ja pääsemme yrittämään päätöstä uudelleen tammikuussa. Joulun pyhinä siis tarjoutuu mahdollisuus asian pähkäilyyn.